Katselin juuri kuvia lapsuudestani ja huomasin, etten silloinkaan ole ollut mikään pieni kokoinen. Ruoka on aina ollut yksi suurimmista rakkauksistani ja sitä onkin mätetty iloon, suruun sekä masennukseen. Syitä on monia mutta suurin niistä on oma luonteen heikkous. Taistelen päivittäin itseni kanssa siitä syönkö vielä yhden suklaapatukan, pullan, karkkipussin, leivoksen, makkaraperunat, ylimääräisen perunan yms. Paino vetelee tällähetkellä 155-160kg:n paikkeilla, mutta kunto on suhteellisen hyvä, joten liikkumisen kanssa ei ole ongelmaa. Ongelmana on saada itsensä kiikutettua salille tekemään asialle jotain. Ruokaremontin kanssa myös taistellaan ja tietysti vinkkejä otetaan vastaan mieluusti. Tästä on hyvä jatkaa! Aika näyttää kuinka paljon tulen kirjoittelemaan mutta jo tällä viikolla aion ottaa mitat itsestäni ja kertoa niistä teille. 

Nyt ei ole enää varaa luovuttaa!